Dopingaineet ja tuki- ja liikuntaelinvaivat

23.4.2026

Dopingaineiden käyttö voi lisätä merkittävästi tuki- ja liikuntaelinvaivojen sekä erilaisten vammojen riskiä. Erityisesti anaboliset steroidit ja testosteroni altistavat jännevammoille, kun taas esimerkiksi kasvuhormoniin liittyy hermopinteitä ja turvotusta aiheuttavia haittoja. Vaikka voimaharjoittelu on itsessään suhteellisen turvallista, dopingaineet voivat häiritä kehon normaalia sopeutumista kuormitukseen ja lisätä loukkaantumisalttiutta.

Tuki- ja liikuntaelinvaivat (TULE – vaivat) ovat toiseksi yleisin työkyvyttömyyden syy [1]. TULE-vaivat olivat vuonna 2025 toiseksi eniten korvattu sairauspäivärahapäivien syy [2].

Lihasvoiman ja ulkonäön muokkaamiseen liittyy myös voimaharjoittelu, joka on itsessään suhteellisen turvallinen liikuntamuoto. Voimanostossa vammoja esiintyy 2,4–3,3 tapausta tuhatta harjoittelutuntia kohden ja painonnostossa 1,0–4,4 tapausta, kun taas esimerkiksi jalkapallossa vastaava luku on noin 8,1 tapausta tuhatta tuntia kohden [3, 4]. Dopingaineiden käytöllä on havaittu olevan yhteys suurempiin loukkaantumismääriin. Kyselytutkimuksissa dopingaineiden käyttäjillä on havaittu kokonaisvammariskin olevan 46 % suurempi [5]. Toisessa tutkimuksessa havaittiin 2,9 kertainen jännerepeämisen riski testosteronin käyttäjillä verrattuna kontrolliryhmään [6]. 

Dopingaineiden vaikutuksia tuki- ja liikuntaelimistöön on vaikea tutkia ihmisillä niiden laillisten ja eettisten haasteiden vuoksi. Tästä syystä tutkimusnäyttö perustuu pitkälti kysely- ja tapaustutkimuksiin sekä joidenkin aineiden osalta eläin- ja laboratoriokokeisiin.

Anaboliset steroidit ja testosteroni

Testosteronia ja anabolisia steroideja käytetään lihasmassan sekä lihasvoiman kasvattamiseen. Tutkimusten perusteella niiden käytön on havaittu lisäävän erityisesti jännerepeämien riskiä. [7]

Yksi keskeinen syy tähän on se, että jänteet eivät ehdi sopeutua nopeasti lisääntyvään lihasmassaan ja voimaan. Tämä korostuu erityisesti voimaharjoittelussa, jossa lihasmassan ja voiman lisäksi kasvavat harjoitusmäärät sekä intensiteetti lisäävät vammariskiä. Seurauksena voi olla jänteen osittainen tai täydellinen repeämä. [8]

Lisäksi anaboliset steroidit heikentävät jänteen rakennetta. Ne muuttavat kollageenin muodostumista vähentäen jänteen joustavuutta ja kestävyyttä. Anabolisten steroidien käytön myötä harjoittelusta syntyvä suurempi kuorma vaatii jänteeltä palautumista, mutta jänteiden palautuminen heikkenee, mikä altistaa mikrovaurioille, tulehdukselle ja fibroosille (kudoksen arpeutumiselle). Nämä muutokset lisäävät jänteen repeämisen riskiä ja usein repeämän taustalla onkin jo valmiiksi oireilua. [8, 9, 10, 11]

Eläinkokeissa on havaittu samankaltaisia ilmiöitä. Tutkimuksissa anabolisten steroidien käyttö heikensi akillesjänteen rakennetta riippumatta siitä, harjoittelivatko eläimet vai eivät. Kun anabolisten steroidien käyttö yhdistettiin voimaharjoitteluun, havaittiin jänteissä tulehdusta, arpikudosta ja heikentynyttä uusiutumiskykyä. Tämä viittaa siihen, että jänteet eivät pysty sopeutumaan lisääntyneeseen kuormitukseen. [8, 9, 10]

Anabolisten steroidien käytön on havaittu altistavan erityisesti kyynärnivelen päässä olevan ojentajalihaksen jänteen, ison rintalihaksen jänteen, etureiden jänteen ja patellajänteen repeämisille. [9, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17] Lisäksi on myös tavattu akillesjänteen ja hauislihaksen repeämisiä [18, 19]. Tapaustutkimuksissa on myös todettu polven nivelsidevammojen yhteyttä anabolisten steroidien käyttöön [8, 20].

Yksittäisessä tapaustutkimuksessa anabolisten steroidien käyttö yhdistettiin myös rintarangan välilevyn pullistumaan. Tällaiset pullistumat ovat anatomisesti harvinaisia ja muodostavat alle prosentin kaikista selkärangan välilevymuutoksista [22].

Ihmisillä tehtyjä tutkimuksia on rajatusti. Jänteiden rakennetta on tarkasteltu kahdessa eri tutkimuksessa patellajänteen osalta. Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että jänteeseen syntyy anabolisten steroidien käytön takia rakenteellisia muutoksia [22]. Toisessa tutkimuksessa vastaavaa rakenteellista eroa ryhmien välillä ei havaittu [23]. Molemmissa tutkimuksissa kuitenkin todettiin, että vammariski on todellinen. Vamman taustalla oleva syy ei kuitenkaan vaikuta olevan yksiselitteinen.

Anabolisten steroidien käyttöön on liitetty myös vakavia lihasvaurioita, kuten viivästynyttä rabdomyolyysiä sekä lihasaitio-oireyhtymää [24, 25].

Lue lisää: Anaboliset steroidit ja testosteroni

Kasvuhormoni

Kasvuhormonia käytetään suorituskyvyn sekä kehonkoostumuksen parantamiseen. Kasvuhormonin käyttöön liittyy useita haittavaikutuksia, joita ovat tuki- ja liikuntaelinoireet, kuten nivel- ja lihaskivut sekä turvotus. Lisäksi käyttöön liittyy metabolisia häiriöitä, kuten insuliiniresistenssiä, sekä mahdollisia sydän- ja verisuonivaikutuksia. Korkeat annokset ja ei-lääketieteellinen käyttö lisäävät haittariskiä. [26]

Kasvuhormoni lisää nesteen kertymistä elimistöön edistämällä natriumin ja veden takaisinimeytymistä munuaisissa, mikä johtaa solunulkoisen nestetilan laajenemiseen ja kudosturvotukseen. Lisääntynyt neste voi lisätä painetta kehon eri kudoksiin. Yksi yleisimmin raportoitu haitta on rannekanavaoireyhtymä, jossa keskihermo (medianus) joutuu puristuksiin ranteen alueella. Kasvuhormonin käytön ja rannekanavaoireyhtymän välillä on havaittu yhteys useissa tutkimuksissa. [27, 28] Esimerkiksi kehonrakentajilla on raportoitu molemminpuolisia oireita kasvuhormonin käytön yhteydessä [29].

Rannekanavaoireyhtymän lisäksi on raportoitu tapauksesta, jossa omaehtoinen kasvuhormonin käyttö johti ääreishermoston oireisiin yläraajoissa. Oireet johtuivat todennäköisesti kudosturvotuksen aiheuttamasta hermopaineesta. Oireet helpottivat kasvuhormonin käytön lopettamisen jälkeen. [30] Lisäksi on tapaustutkimus, jossa pitkäaikaisesti kasvuhormonia käyttäneelle nuorelle urheilijalle kehittyi rintalastan ja solisluun välisen nivelen tulehdus [31].

Rannekanavaoireyhtymää on havaittu lisääntyneesti myös kasvuhormonikorvaushoitoa saavilla potilailla [32].

Lue lisää: Kasvuhormoni

Selektiiviset androgeenireseptorien modulaattorit (SARM)

Tutkimusnäyttö SARM-yhdisteiden vaikutuksista tuki- ja liikuntaelimistöön on rajallista. Systemaattisen katsauksen perusteella niiden käyttöön voi liittyä lisääntynyt jännevammojen sekä rabdomyolyysin riski [33]. Rabdomyolyysillä tarkoitetaan lihaskudoksen vauriota, jossa lihassolujen sisältöä vapautuu verenkiertoon, mikä voi johtaa vakaviin komplikaatioihin [33, 34, 35].

Tapaustutkimuksissa on kuvattu rabdomyolyysitapauksia SARM-yhdisteiden käyttäjillä erityisesti tilanteissa, joissa käyttö yhdistyy intensiiviseen harjoitteluun [34, 35]. On kuitenkin huomioitava, että rabdomyolyysiä on raportoitu myös ilman suorituskykyä parantavien aineiden käyttöä. Näissä tapauksissa taustalla on usein ollut poikkeuksellisen kuormittava tai uusi harjoitusmuoto, kuten intensiivinen vastusharjoittelu ilman aiempaa kokemusta tai verenkiertoa rajoittava harjoittelu (BFR) [36, 37].

Lue lisää: Selektiiviset androgeenireseptorin modulaattorit (SARM)

Glukagonin kaltainen peptidi-1 reseptoriagonisti (GLP-1 RA)

GLP-1 RA -valmisteiden vaikutuksista tuki- ja liikuntaelimistöön on toistaiseksi rajallisesti tutkimusnäyttöä. Tekoälyavusteisesti analysoitu aineisto Reddit-keskustelualustalta osoitti, että semaglutidin ja tirzepatidin käyttäjistä 1 833 raportoi tuki- ja liikuntaelimistöön liittyviä oireita. Yleisimmät oireet olivat lihas- ja nivelkivut. Kokonaisuudessaan tekoäly oli havainnut 67,008 keskusteluun osallistujaa. [38]

GLP-1-reseptoriagonistien käytön yleistyminen on lisännyt kiinnostusta niiden vaikutuksiin kehon koostumukseen ja kudoksiin. Erityisesti huolta on herättänyt rasvattoman massan väheneminen. Gatto ym. (2025) kuvaavat GLP-1:n biologisia vaikutusmekanismeja, joihin kuuluu muun muassa systeemisen tulehduksen väheneminen, mahdollisesti myös nivelten tasolla. Lisäksi GLP-1:n luustoa suojaavista vaikutuksista on puhuttu, mutta joissain tutkimuksissa on myös havaittu luun muodostuksen heikkenemistä. Luuta heikentävä vaikutus voi olla osittain painonlaskusta ja kalorirajoituksesta johtuvaa, eikä suoraan lääkeaineen vaikutuksesta johtuvaa. Näyttö GLP-1-reseptoriagonistien vaikutuksista tuki- ja liikuntaelimistöön perustuu toistaiseksi pääosin eläin- ja solutason tutkimuksiin. [39]

Lue lisää: Glukagonin kaltainen peptidi-1 reseptoriagonisti (GLP-1 RA)

Dopingaineet kudosparanemisen näkökulmasta

Suorituskykyä ja lihaskasvua edistäviä aineita on käytetty myös kudosparanemisen sekä -palautumisen tukemiseen erityisesti jännevammojen ja leikkausten jälkeen. Kasvuhormonia ja insuliininkaltaista kasvutekijä-1:tä (IGF-1) on tutkittu jännekudoksen paranemisessa. Osassa tutkimuksissa on myös tuotu esille, että jännevammoja ajatellen olisi tärkeää löytää oikea annostelu sekä korjausikkuna, sillä IGF-1 pitoisuudet vaihtelevat jännevamman eri paranemisvaiheissa. [40, 41]

Viimeisimmässä solututkimuksessa ei todettu tukea kasvuhormonin palautumista edistävälle vaikutukselle. Vaikka kasvuhormoni on anabolinen hormoni se ei automaattisesti tarkoita kudoksen paranemista. [42]

Kasvuhormoni ja IGF-1 voivat edistää jännekudoksen aineenvaihduntaa ja mahdollisesti tukea paranemisprosessia. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia, eikä selkeää kliinistä hyötyä ole voitu osoittaa [41].

Testosteronin on puolestaan havaittu heikentävän jännekudoksen rakennetta, eikä sen käytölle jännevammojen hoidossa ole näyttöön perustuvaa perustetta [41]. Myös estrogeenin ja tamoksifeenin vaikutuksia jännekudokseen on tutkittu, mutta näyttö rajoittuu toistaiseksi eläinmalleihin.

Anabolisia steroideja on tutkittu ikääntymiseen liittyvän lihasmassan ja toimintakyvyn heikkenemisen hidastamisessa. Ne voivat lisätä lihasmassaa myös ilman harjoittelua, mutta toimintakyvyn paraneminen on selkeämmin sidoksissa liikuntaan. Kirjallisuuden perusteella liikunta on keskeinen tekijä sarkopenian ehkäisyssä ja hoidossa, eikä anabolisille steroideille ole vakiintunutta roolia niiden haittavaikutusten vuoksi. [42] Samankaltaista tutkimusta on tehty HIV-potilailla ja infektioon liittyvän lihasmassan vähentymiseen ja painonlaskuun liittyen. Vastusharjoittelu tuottaa itsenäisesti hyötyjä, mutta testosteroni tai anaboliset steroidit voivat tehostaa kehon koostumuksen muutosta. [43, 44]

Peptidiyhdisteitä on markkinoitu kudosparanemista edistävinä aineina, mutta tutkimusnäyttö ihmisillä on pääosin vähäistä ja tutkimus perustuukin pitkälti eläin- ja solututkimuksiin. Esimerkiksi BPC-157 on World Anti-Doping Agency WADA:n seuraama yhdiste, jota on käytetty epävirallisesti erityisesti kudosvaurioiden hoidossa. Eläin- ja laboratoriotutkimuksissa sen on esitetty vaikuttavan muun muassa verisuonten uudismuodostukseen, sidekudoksen muodostumiseen ja tulehdusvasteen säätelyyn, mutta kliininen näyttö ihmisillä on toistaiseksi rajallista ja laadultaan heikkoa [45, 46, 47]. On tärkeää erottaa tällaiset kokeelliset yhdisteet kliinisesti hyväksytyistä peptideistä, kuten GLP-1-reseptoriagonisteista, joiden käyttö perustuu vahvempaan tutkimusnäyttöön.

Vammojen esiintyvyys dopingaineiden käyttäjillä

Vammojen esiintyvyyttä kuntodopingin käyttäjien parissa on tutkittu. Eniten tutkimusta on kertynyt anabolisten steroidien käyttäjistä. Anabolisten steroidien käyttäjistä 22 % raportoi jänteen repeämästä, kun vastaava osuus verrokkiryhmässä oli 6 %. Samassa tutkimuksessa verrokkiryhmällä jänteiden repeämiä ei yläraajojen alueella havaittu, kun taas anabolisia steroideja käyttäneessä ryhmässä 17 % jänteiden repeämistä raportoitiin olleen yläraajoissa. [5] Toisessakin tutkimuksessa havaittiin, että ylävartalon jännevaivojen yleisyys oli suurempi anabolisia steroideja käyttävillä, kuin verkkoryhmässä (79,4 % vs. 28,6 %). He eivät kuitenkaan havainneet eroa alaraajojen jännevaivoissa. [23]

Myös terapeuttisen testosteronihoidon on havaittu olevan yhteydessä kohonneeseen jännerepeämäriskiin. Testosteronin käyttäjillä havaittiin 2,9-kertainen riski jännerepeämälle verkkoryhmään nähden. Suurin osa repeämisistä oli tapahtunut kiertäjäkalvosimen, takareiden ja akillesjänteen alueilla. [6]

Tanskassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että anabolisten steroidien käyttäjillä havaittiin lisääntynyttä terveydenhuollon käyttöä sekä noin kaksinkertainen luunmurtumariski verrattuna verrokkiväestöön. [48]

Toisessa tanskalaisessa tutkimuksessa havaittiin samankaltainen kaksinkertainen luunmurtuman riski steroidien käyttäjillä verrattuna verrokkiryhmään. Anabolisten steroidien käyttäjillä oli 7,8 % suurempi vammojen esiintyvyys ja kokonaisvammariski oli 46 % suurempi. Pään alueen vammojen havaittiin myös olevan yleisempiä. [49]

Kyselytutkimuksessa entisiltä NFL-pelaajilta havaittiin, että anabolisia steroideja käyttäneillä esiintyi enemmän tuki- ja liikuntaelinvammoja kuin ei-käyttäjillä. Erityisesti välilevypullistumat sekä polven nivelside- ja kierukkavammat olivat yleisempiä. [50]

Kilpaurheilijoilla, jotka käyttivät anabolisia steroideja, oli selvästi enemmän tuki- ja liikuntaelinvaivoja kuin ei-käyttävillä urheilijoilla, että passiivisella verrokkiryhmällä. Selkävaivoja oli 76,4 %, kun taas ei-anabolisia steroideja käyttäneessä urheilijaryhmässä vastaava määrä oli 40,8 %. Selkeimmin erottuivat selkä- ja nivelvaivat. [51]

Iso-Britanniassa tehdyissä tutkimuksissa suorituskykyä ja ulkonäköä parantavien aineiden käyttö on yhdistetty lisääntyneeseen jänne- ja lihasvammojen sekä rasitusperäisten vaivojen riskiin. Käyttäjillä esiintyy usein suurempaa harjoituskuormitusta, riskinottoa sekä useiden aineiden samanaikaista käyttöä, mikä voi edelleen lisätä kudosvaurioiden riskiä. [52]

Anabolisten steroidien käyttö ei ainoastaan näyttäisi lisäävän yksittäisten kudosvaurioiden, kuten jännevammojen, riskiä, vaan altistaa laajemmin erilaisille tapaturmille ja terveyshaitoille.

Yhteenveto

Dopingaineiden käyttö on johdonmukaisesti yhteydessä lisääntyneeseen tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen ja vammojen riskiin. Erityisesti anaboliset steroidit ja testosteroni lisäävät jännevammojen ja repeämien riskiä sekä heikentävät jännekudoksen rakennetta ja sopeutumiskykyä kuormitukseen.

Kasvuhormonin käyttö puolestaan liittyy erityisesti hermopinteisiin, kuten rannekanavaoireyhtymään, mikä selittyy kudoksiin kertyvällä nesteellä ja lisääntyneellä kudospaineella. SARM-yhdisteiden osalta tutkimusnäyttö on vielä rajallista, mutta alustavat havainnot viittaavat mahdollisiin lihas- ja jännevaurioihin sekä vakaviin haittavaikutuksiin, kuten rabdomyolyysiin.

Peptidiyhdisteet ovat viime vuosina yleistyneet kuntodopingin kentässä. Peptidien ja tuki- ja liikuntaelinvaivojen suhteen tutkimusnäyttö on vähäistä. Laboratoriokokeista saatu näyttö on ollut ristiriitaista. Myös GLP-1-reseptoriagonistien vaikutuksista tuki- ja liikuntaelimistöön on toistaiseksi rajallisesti kliinistä näyttöä, mutta niiden käyttöön on liitetty lihas- ja niveloireita sekä muutoksia kehon koostumuksessa.

Dopingaineiden käyttö voi häiritä kehon normaalia adaptaatiota kuormitukseen ja usein lisää harjoituskuormaa. Tämä voi johtaa epätasapainoon lihasten ja tukikudosten välillä ja kasvattaa vammojen riskiä. Tutkimus pohjautuu eläin-, laboratoriokokeisiin sekä kysely- ja tapaustutkimuksiin. Käyttäjien voidaankin ajatella olevan itse koehenkilöitä aineiden vaikutusten havainnoinnissa. Kokonaisuutena tutkimus viittaa kuntodopingin käytön altistavan laaja-alaisesti tuki- ja liikuntaelimistön häiriöille sekä tapaturmille.

Ville-Pekka Laaksonen, fysioterapeutti, TtK

Joni Askola, TtM, Dopinglinkki