Kuntodopingin käyttäjät
Dopingaineiden käyttäjät muodostavat monimuotoisen joukon, jota ei voi kuvata yhdellä stereotypialla. Käytön taustalla voi olla esimerkiksi voiman kehittäminen, ulkonäön muokkaaminen,…
Dopingaineiden käyttäjät muodostavat monimuotoisen joukon, jota ei voi kuvata yhdellä stereotypialla. Käytön taustalla voi olla esimerkiksi voiman kehittäminen, ulkonäön muokkaaminen,…
Dopingaineiden käyttöön liittyviä terveysriskejä korostetaan usein julkisessa keskustelussa, mutta käyttäjät itse eivät välttämättä näe toimintaansa hallitsemattomana riskinottona. Monet pyrkivät aktiivisesti…
Dopingaineiden käyttöä esiintyy Suomessa selvästi enemmän huippu-urheilun ulkopuolella kuin kilpaurheilussa. Vaikka käyttö on väestötasolla melko harvinaista, se keskittyy erityisesti nuoriin…
Kuntoilijoiden dopingaineiden käytön tavoitteena on muun muassa voiman hankkiminen ja suorituskyvyn kasvattaminen voimailu- ja muita liikuntaharrastuksia varten, ulkonäön muokkaaminen ja…
9.2.2023 Testosteroni ja anaboliset steroidit voivat lisätä ärtyneisyyttä, impulsiivisuutta ja aggressiivisuutta, mutta vaikutukset vaihtelevat yksilöllisesti. Aggressiivinen käytös syntyy useiden tekijöiden…
Anaboliset steroidit voivat heikentää miehen hedelmällisyyttä ja sukupuolihormonitoimintaa jo lyhyenkin käytön jälkeen. Osa vaikutuksista on palautuvia, mutta vakavat haitat voivat…
Testosteronin ja anabolisten steroidien on havaittu vaikuttavan keskushermoston toimintaan koe-eläimillä ja ihmisillä. Niiden vaikutuskohdat aivoissa ovat läheisessä yhteydessä mielialaa, seksuaalisuutta…
Päivitetty 02.12.2025 Tutkimusten mukaan anabolisten steroidien käyttäjillä esiintyy usein myös päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttöä. Anabolisten steroidien ja päihteiden yhteiskäyttö voi…
Voit kuunnella Spotify for Podcasters-palvelun kautta tuotetut jaksot alla olevien linkkien kautta. Löydät jaksojen tekstivastineet jaksojen alapuolelta. Voit ehdottaa meille…
Dopingaineita salakuljetetaan Suomeen sekä järjestäytyneiden rikollisryhmien että yksittäisten käyttäjien toimesta. Suurin osa takavarikoista tehdään posti- ja kuriiriliikenteestä, ja verkkomarkkinat ovat…