Verenpaineen, rasva-aineenvaihdunnan ja punasolujen tuotannon muutokset ennen ja jälkeen anabolisten steroidien käytön
3.2.2022
Tutkimustiivistelmä. Tiivistelmän lopusta löydät linkin alkuperäiseen artikkeliin.
Anabolisten steroidien (mukaan lukien testosteroni), tiedetään vaikuttavan verenpaineeseen, rasva-aineenvaihduntaan sekä punasolujen tuotantoon. Varsinkin suuret annokset anabolisia steroideja saattavat nostaa verenpainetta, huonontaa kolesteroliarvoja sekä lisätä punasolutuotantoa, lisäten näin sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tutkimusnäyttöä kaivataan kuitenkin lisää tarkempien johtopäätösten tekemiseksi. Eräs tutkimusten laatua heikentävä tekijä on ollut seurannan puute.
Tutkimuksen tarkoitus ja menetelmät
Tässä hollantilaisessa tutkimuksessa tehtiin mittauksia ennen ja jälkeen anabolisten steroidien käytön, jotta nähdään mitä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöille tapahtui tämän jakson aikana. Tutkimuksessa haluttiin lisäksi saada tietoa siitä, vaikuttavatko eri anaboliset steroidit eri tavalla näihin arvoihin ja niiden palautumiseen käyttöjakson jälkeen.
Tutkittava ryhmä koostui sadasta miehestä. Heiltä mitattiin verenpaine, veren rasva-arvot ja hematokriitti yhden vuoden ajan: ennen anabolisten steroidien käyttöä, käytön aikana ja sen jälkeen. Tutkittavien henkilöiden tuli olla käyttämättä mitään anabolisia steroideja vähintään kolmen kuukauden ajan ennen tutkimuksen alkua. Tutkittavien henkilöiden käyttökuurit olivat heidän itse hankkimiaan ja suunnittelemiaan.
Tulokset
Tutkittavien henkilöiden mediaani-ikä oli 31 vuotta (19–67 välillä). 97:llä henkilöistä oli aikaisempaa kokemusta anabolisten steroidien käyttämisestä, mutta heistä 20 ei ollut käyttänyt aineita kuluneen vuoden aikana. Henkilöiden käyttökuurien mediaanipituus oli 13 viikkoa (2–52 välillä) ja he käyttivät useimmiten neljää eri anabolista steroidia (1–11 välillä). Keskimääräinen viikoittainen annos (perustuen etiketteihin, mitkä eivät kerro koko totuutta pimeiden markkinoiden takia) oli 898 mg (250–3382 mg/viikko välillä). 29 käytti oraalisia anabolisia steroideja ja 80 henkilöä noudatti PCT-kuuria (Post cycle therapy, aineita joilla pyritään nopeuttamaan ja palauttamaan oma luontainen hormonituotanto kuurin jälkeen).
Käyttökuurin lopussa verenpaineen yläpaine oli kohonnut keskimäärin 8,87 ja alapaine 3,17 mmHg. LDL-kolesteroli (”huono kolesteroli”) nousi keskimäärin 0,45 mmol/l ja HDL-kolesteroli (”hyvä kolesteroli”) laski 0,40 mmol/l. Myös triglyseridit kohosivat hieman (0,18 mmol/l) kuurin aikana. Kokonaiskolesteroli ei muuttunut merkittävästi kuurin aikana. Oraalisten anabolisten steroidien käyttö oli selkeämmin yhteydessä huonompiin kolesteroliarvoihin. Hemoglobiini ja hematokriitti nousivat kuurin aikana keskimäärin 0,33 mmol/l ja 0,03 l/l. Hematokriitin nousu ei ollut yhteydessä pidempien kuurien tai käyttöannosten kanssa. Verihiutaleiden lukumäärä nousi selkeämmin oraalisten anabolisten steroidien käyttäjillä.
Noin kolme kuukautta kuurin jälkeen verenpaineet olivat lähes samalla tasolla kuin lähtötilanteessa. Veren rasva-arvot, hematokriitti ja verihiutaleiden lukumäärä olivat palautuneet täysin. Palautumiseen ei juuri vaikuttanut anabolisten steroidien käytön kesto, aineiden lukumäärä, muiden dopingaineiden ja päihteiden käyttö tai PCT-aineiden käyttö.
Lopuksi
Anabolisten steroidien käyttökuuri aiheutti selkeitä haitallisia muutoksia tiettyihin veriarvoihin ja verenpaineeseen, mutta arvot palautuivat täysin noin kolme kuukautta käytön lopettamisen jälkeen.
Tutkijat pohtivat, että niin sanottua turvallisempaa tai vastuullisempaa anabolisten steroidien käyttöä tuskin on olemassa, koska tutkittavien erilaiset käyttötavat näyttivät johtavan samankaltaisiin lopputuloksiin sydän -ja verisuonisairauksien riskitekijöissä.
Anabolisten steroidien dopingkäytöllä pyritään usein pääsemään suprafysiologisille tasoille, eli yli luontaisten hormonitasojen. Esimerkiksi testosteronitasot nousevat käyttökuurin aikana moninkertaisiksi verrattuna luontaisiin tasoihin. Tutkimusryhmä pohtikin, että hormonitasojen palautuessa luonnottoman korkeista lähelle normaaleja viitearvoja, myös suurin osa mitattavista ei-hormonaalisista muutoksistakin näyttäisi palautuvan.
Vieläkään ei silti tiedetä, miten jatkuva vuosia kestävä käyttö vaikuttaa riskitekijöihin ja tapahtuuko samanlaista palautumista tässä tapauksessa. Oletettavaa on, että vuosia jatkuva käyttö lisää riskejä entisestään. Tässä tutkimuksessa oli kyseessä yksittäinen käyttökuuri. Tutkimustuloksia heikentää lisäksi se, ettei pimeiltä markkinoilta hankittujen aineiden todellista koostumusta voida tietää, joten tarkempien johtopäätösten vetäminen on haasteellista.
Tutkijat painottavat suurempien ja pidempiaikaisten seurantatutkimusten tärkeyttä tulevaisuudessa, jotta tarkempia johtopäätöksiä anabolisten steroidien käytöstä ja sydän- ja verisuonisairauksien riskeistä voitaisiin tehdä.
Smit D, Grefhorst A, Buijs M, de Hon M, den Heijer M, de Ronde W. Prospective study on blood pressure, lipid metabolism and erythrocytosis during and after androgen abuse. 2022; e314372 Andrologia. Lue alkuperäinen artikkelitiivistelmä täältä.
Tykkää, jaa