15.01.2026 | Ajankohtaista
Dopinglinkin kävijäkysely: luotettava tieto ja selkeä palvelu saavat kiitosta
Dopinglinkin käyttäjät kertovat kaipaavansa luotettavaa, selkeää ja helposti saavutettavaa tietoa kuntodopingista ja siihen liittyvistä terveysvaikutuksista. Kävijäkyselyn palaute ohjaa palvelun kehittämistä tulevina vuosina.
Dopinglinkin loppuvuonna 2025 toteutettuun kävijäkyselyyn vastasi yhteensä 190 sivuston käyttäjää. Kyselyn perusteella Dopinglinkkiä pidetään erityisesti luotettavana, hyödyllisenä ja asiantuntevana tiedonlähteenä, joka tarjoaa ymmärrettävää tietoa dopingaineista ja niihin liittyvistä ilmiöistä.
Dopinglinkki kiinnostaa laajaa ja monimuotoista käyttäjäkuntaa
Yli puolet vastaajista (51 %) kertoi vierailevansa Dopinglinkissä yleisestä kiinnostuksesta aihepiiriä kohtaan. Noin 15 % haki tietoa tai apua omaan tilanteeseensa, ja runsas kymmenesosa käyttää sivustoa työnsä vuoksi. Myös opiskelijat ja läheistensä tilanteesta kiinnostuneet hyödyntävät Dopinglinkkiä tiedonlähteenä. Kävijöistä lähes puolet on yli 44-vuotiaita, ja enemmistö vastaajista on miehiä. Samalla vastaukset osoittavat, että tieto dopingaineista, hormoneista ja terveyshaitoista koskettaa laajasti eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia käyttäjiä.
Eniten haetaan tietoa dopingaineista, haitoista ja ravintolisistä
Kävijäkyselyn mukaan Dopinglinkistä haetaan tietoa erityisesti:
- dopingaineista
- dopingaineiden haittavaikutuksista
- ravintolisistä
Lisäksi kiinnostusta herättävät dopingaineiden käytön lopettaminen, neuvontapalvelut sekä Puhtaan liikunnan puolesta -toimintamalli. Avoimissa vastauksissa nousivat esiin myös kysymykset hormonitoiminnasta, testosteronista, palautumisesta ja terveydellisistä haitoista.
Palvelu koetaan hyödylliseksi ja luotettavaksi
Dopinglinkki saa käyttäjiltään erittäin vahvat arviot. Suurin osa vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Dopinglinkki on hyödyllinen palvelu ja että sivustolla oleva tieto on luotettavaa. Myös uuden tiedon saaminen koetaan tärkeäksi.
Palvelun suositteluhalukkuutta kuvaava NPS-luku on 28, mikä kertoo vahvasta luottamuksesta ja myönteisestä käyttäjäkokemuksesta
“Sivusto on ylipäätään erittäin toimiva ja luotettava.”
“Paljon hyvää materiaalia terveysalan ammattilaisille. Kiitos siitä!”
Kehittämistoiveissa tiiviys, näkyvyys ja monipuolisemmat sisällöt
Kävijäkysely toi esiin myös selkeitä kehittämistarpeita. Vastaajat toivovat Dopinglinkiltä tiiviimpiä ja helpommin hahmotettavia sisältöjä, erityisesti mobiilikäyttöön, enemmän videoita ja visuaalisuutta, vahvempaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa sekä sisältöjä, jotka huomioivat entistä paremmin nuoret, naiset ja eri kohderyhmät
Saatu palaute on Dopinglinkille arvokasta, ja sen pohjalta palvelua ja sisältöjä kehitetään edelleen, jotta tieto olisi jatkossakin mahdollisimman saavutettavaa, ajankohtaista ja käyttäjien tarpeita vastaavaa. Vuodelle 2026 olemmekin suunnitelleet suurempaa somenäkyvyyttä erityisesti nuoria ajatellen. Pyrimme myös monipuolistamaan tietosisältöämme ottamalle esimerkiksi naiset paremmin huomioon.
“Ehkä sivuja voisi tiivistää, ettei tarvitse scrollata niin paljon.”
“Enemmän näkyvyyttä somessa – tieto on tärkeää ja ansaitsisi laajemman yleisön.”
Kiitos kaikille vastaajille
Lämmin kiitos kaikille Dopinglinkin kävijäkyselyyn vastanneille. Kyselyn yhteydessä arvottiin Samsung Galaxy Buds FE -kuulokkeet, ja voittajaan on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä. Palautteen avulla Dopinglinkki voi jatkaa työtään luotettavana ja helposti lähestyttävänä tiedon ja tuen lähteenä
Tykkää, jaa