Anaboliset steroidit, väkivalta ja rikollisuus
10.6.2021
Tutkimustiivistelmä. Tiivistelmän lopusta löydät linkin alkuperäiseen artikkeliin.
Viimeisten vuosikymmenten aikana testosteronin ja anabolisten steroidien käytön yhteydestä aggressiivisuuteen ja rikoksiin on saatu useita raportteja. Joillekin ihmisille anabolisten steroidien käyttö voi aiheuttaa maanisen tai hypomaanisen oireyhtymän, jossa hyperaktiivisuus, ärtyneisyys, aggressio, väkivalta ja psykoottiset oireet ovat mahdollisia. Anabolisista steroideista vieroittautumisen aikana esiintyy puolestaan usein masennusta ja mahdollista itsetuhoista käytöstä.
Vakavia muutoksia mielialassa tai persoonallisuudessa esiintyy kuitenkin vain hyvin pienellä määrällä käyttäjistä. Mahdolliset aiemmat käyttäytymishäiriöt tai persoonallisuushäiriöt saattavat lisätä riskiä anabolisten steroidien aiheuttamille muutoksille. Usein anabolisten steroidien käytön yhteydessä esiintyy päihteiden käyttöä kuten alkoholia, opiaatteja tai kokaiinia, jotka voivat myötävaikuttaa käyttäytymisen muutoksiin. Toisaalta tapausraporteissa kuvataan pelkästään anabolisten steroidien käytön muuttaneen persoonallisuutta ilman edellä mainittuja tekijöitä.
Juuri julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin kahta rikosteknistä esimerkkiä, joissa väkivalta tai rikollinen toiminta on liittynyt anabolisten steroidien käyttöön.
Tapaus 1
Kyseessä 58-vuotias mieshenkilö, joka on ollut lapsuudessa ikäisekseen pienikokoinen ja joutunut rikoksen uhriksi koulussa. Lukioaikana hän menestyi urheilussa ja alkoi käyttää anabolisia steroideja ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Parikymppisenä hän alkoi menestyä stripparina ja käytti anabolisia steroideja hyvän fyysisen kunnon ylläpitämiseksi. Iän kertyessä hänen stripparin uransa päättyi ja hän joutui taloudellisiin ongelmiin. Anabolisten steroidien käyttöä mies jatkoi ajoittain ja oman näkemyksensä mukaan steroidit saivat hänet vitsikkääksi seuramieheksi. Muut kokivat hänet vihamielisenä mikä oli johtanut hankaliin tilanteisiin ja muun muassa työsuhteen irtosanomiseen.
Mies sai 56-vuotiaana työpaikan erään klubin ulosheittäjänä ja alkoi käyttää huomattavia määriä anabolisia steroideja ja saavutti kuntosalilla erittäin hyviä tuloksia. Hän kuvasi oloaan voittamattomaksi ja koki, ettei hänen tarvitse kumarrella kenellekkään. Hän oli poliittisesti aktiivinen ja kannatti puoluettaan pakkomielteisesti. Lopulta hän postitti useille poliitikoille tekemiään putkipommeja ja tuli pidätetyksi. Mies kertoi kuulusteluissa anabolisten steroidien käytön aiheuttaneen voittamattomuuden tunteen ja katsoi jälkeenpäin epäuskoisesti omia tekojaan. Mies sai lopulta 20 vuoden vankeustuomion.
Tapaus 2
Nuorena lupaavan amerikkalaisen jalkapallouran pelannut nyt 50-vuotias mies, joka alkoi käyttää anabolisia steroideja urheilu-uransa aikana. Taustalla ei aiempaa väkivaltaista tai aggressiivista käytöstä. Tutustui nuorena kuntosalilla ihmisiin, joilta sai neuvoja anabolisten steroidien käyttöön. Halusi saada lisää lihasmassaa pärjätäkseen paremmin lajissaan. Käytön seurauksena mies kertoi itseluottamuksensa lisääntyneen ja hän halusi tehdä vaikutuksen tyttöystäväänsä. Rahaa saadakseen mies murtautui tyhjään taloon varastamaan arvoesineitä. Mukanaan hänellä oli metsästysveitsi. Talonomistaja ilmestyi odottamatta olohuoneeseen, jolloin mies puukotti tätä yhdeksän kertaa ja leikkasi lopulta kurkun auki. Talonomistajan vaimo alkoi huutaa naapurihuoneessa, jonka seurauksena mies puukotti myös naisen kuoliaaksi. Tämän jälkeen hän poistui talosta luottokortin kanssa ja aloitti kortin käytön. Poliisi pidätti miehen nopeasti ja vangittuna steroidien käyttö loppui. Palattuaan normaaliin olotilaan mies ei voinut käsittää tekojaan ja katui niitä syvästi. Kuten edellisessä tapauksessa myös hän kuvasi anabolisten steroidien käytön aikaista oloaan voittamattomaksi.
Lopuksi
Miessukupuolisten tiedetään jo ennestään olevan keskimäärin aggressiivisempia kuin naisten. Vasta noin 80 vuoden ajan miesten on ollut mahdollista ylittää luontaiset testosteronitasot kehon ulkopuolisen testosteronin avulla. Suurilla annoksilla testosteronia tai anabolisia steroideja käyttävillä on huomattu aggressiivista ja väkivaltaista käytöstä muita useammin. Näitä muutoksia tulee vain pienelle osalle käyttäjistä eikä mekanismia vielä täysin ymmärretä. Kysymyksessä voi olla jonkinlainen biologinen mekanismi eikä pelkästään psykologiset tai tilanteeseen liittyvät tekijät.
Harrison G. Pope, Gen Kanayama, James I. Hudson, Marc J. Kaufman. Review Article: Anabolic‐Androgenic Steroids, Violence, and Crime: Two Cases and Literature Review, The American Journal on Addictions, 1–10, 2021.
Tykkää, jaa