Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Naisten dopingin käytön erityispiirteet

Päivitetty 15.6.2023

Naisten anabolis-androgeenisten steroidien (myöhemmin anaboliset steroidit) eli testosteronin ja sen johdannaisten käyttö on huomattavasti harvinaisempaa kuin miesten. On arvioitu, että naisten anabolisten steroidien käytön esiintyvyys olisi Pohjoismaissa 0,2 % ja maailmanlaajuisesti 1,6 %. Miesten vastaavat luvut ovat 2,9 % ja 6,4 %. [1, 2] Muiden dopingaineiden esiintyvyydestä kansainvälisesti naisten keskuudessa ei ole tarkempaa tietoa. Vuoden 2014 päihdetutkimuksen mukaan Suomessa 0,3 % naisista olisi joskus elämänsä aikana käyttänyt dopingaineita. [3] Tarkemmin rajatuissa erityisryhmissä, kuten voimaharjoittelua ja kuntosalilla käyntiä harrastavien naisten keskuudessa, käyttö voi olla huomattavasti yleisempää. Esimerkiksi eräässä brasilialaisessa tutkimuksessa kuntosalilla harrastemielessä käyvistä naisista yli 13 % on joskus käyttänyt anabolisia steroideja. [25]

Naisten dopingaineiden käyttöä on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin miesten käyttöä. Yleinen olettamus on, että naiset käyttäisivät mieluummin muita dopingaineita kuin anabolisia steroideja niiden androgeenisten eli miehistävien vaikutusten takia. Anaboliset steroidit ovat kuitenkin yksi yleisin eliittinaisurheilijoiden käyttämistä dopingaineryhmistä. [4]

Naisten suosimiksi aineiksi on ehdotettu muun muassa rasvaa polttavia aineita, kuten efedriiniä, kilpirauhashormoneja ja klenbuterolia. Myös kasvuhormonin ja sen tuotantoa lisäävien aineiden käyttöä esiintyy. Naisten kasvuhormonin käytön tavoitteita ovat muun muassa rasvanpoltto, lihaskasvu, rasituksesta palautuminen sekä ihon hoitaminen ja ikääntymisen esto (anti-aging). [5, 6, 7, 8]

Pelkästään laihduttavien aineiden käytöstä dopingmielessä on hyvin vähän tutkimustietoa. Lähes ainoa tutkimustieto koskee naisia, jotka käyttävät anabolisia steroideja. 

Naiskäyttäjien haasteena on usein stigma ja eristäytyneisyys. Tutkittua tietoa tai kokemusten vaihtoa ei ole laajasti tai helposti saatavilla. Nämä tekijät saattavat estää naisia hakemasta apua. [24]

Käytön tapoja

Miesten ja naisten käyttötavoissa on sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Myös naiset käyttävät usein useaa eri ainetta samanaikaisesti. Anabolisten steroidien käytössä on kuitenkin eroja miehiin verrattuna. Naiset suosivat usein enemmän oraalisia eli suun kautta otettavia ja vaikutuksiltaan vähemmän androgeenisia anabolisia steroideja. Erityisesti oraalinen oksandroloni näyttäisi olevan naiskäyttäjien suosiossa, koska sillä on heikompi androgeeninen, mutta vahva anabolinen vaikutus. Oraaliset anaboliset steroidit ovat usein haitallisempia maksalle kuin lihakseen pistettävät aineet. [5, 6, 7, 8, 9, 24, 25]

Naisten käyttökuurit ovat usein lyhyempiä ja annoskoot pienempiä miehiin verrattuna. Naiset eivät myöskään käytä yhtä montaa eri anabolista steroidia samanaikaisesti. Näillä käytön tavoilla pyritään hillitsemään androgeenisia muutoksia ja haittoja. [5, 10, 24, 25]

Käytön aloittaminen

Naiset hakevat anabolisilta steroideilta samaa vaikutusta kuin miehetkin: lihasten kasvua ja kehon muokkausta. [5, 9, 11, 25] Naisten käytön motiivit liittyvät hyvin usein tavoitteelliseen ja kilpailuihin tähtäävään harjoitteluun, esimerkiksi voimalajeihin ja kehonrakennukseen. [5, 10, 12, 13] Syynä on todennäköisesti anabolisten steroidien selkeämpi androgeeninen vaikutus naisiin. Harva nainen on valmis anabolisten steroidien aiheuttamiin maskuliinisiin piirteisiin harrastuksen vuoksi. 

Naiskäyttäjillä näyttäisi olevan mieskäyttäjiin ja naisiin, jotka eivät käytä anabolisia steroideja, verrattuna enemmän riippuvuuteen, kehonkuvaan, syömiseen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia. [5, 12, 13, 14, 23]

Naisten anabolisten steroidien käytön aloittamista on usein edesauttanut läheinen mies, kuten kumppani tai valmentaja. Naiset saavat myös useimmiten käyttö- ja kuurineuvonsa miehiltä ja tähän liittyy omat haasteensa. [10, 13, 15]

Naisten anabolisten steroidien käytön sukupuolierityiset vaikutukset

Miehillä pääosa testosteronista tuotetaan kiveksissä. Pieni osa erittyy lisämunuaisen kuorikerroksesta. Naisilla testosteronia syntyy munasarjoissa ja lisämunuaisen kuoressa. Naisten luontaiset testosteronipitoisuudet ovat huomattavasti matalampia kuin miehillä. Miesten testosteroniarvojen viitearvot ovat 10–38 nmol/l, naisten viitearvojen ollessa 0,4–2 nmol/l. [16, 17]

Koska naisten ja miesten luontaiset testosteronin tuotanto ja pitoisuudet eroavat toisistaan niin paljon, on ehdotettu, että naiset saattaisivat saada helpommin selkeämpiä muutoksia lihasmassaan ja voimaan pienemmillä annoksilla kuin miehet. [17]

Testosteroni vaikuttaa suurilta osin naisten ja miesten sukupuoliominaisuuksien eroihin. Siksi naisille tyypillisiä anabolisten steroidien käytön aiheuttamia oireita ovat androgeeniset muutokset, kuten äänen madaltuminen, akne, klitoriksen kasvu, epäsäännölliset kuukautiset, aggressiivisuus, rintojen pieneneminen, kohdun surkastuminen, lisääntynyt seksuaalinen halukkuus sekä lisääntynyt karvoitus ja hiustenlähtö. Muutoksia saattaa tapahtua jo muutamien viikkojen jälkeen käytön aloituksesta. [9, 12, 14, 18] Kaikkia androgeenisia muutoksia ei pidetä välttämättä negatiivisina, vaan esimerkiksi seksuaalisen halukkuuden lisääntymistä ja klitoriksen kasvua saatetaan pitää positiivisena muutoksena. [19, 20]

Osa muutoksista, kuten äänen madaltuminen, saattavat olla pysyviä. Nainen ei välttämättä itse huomaa oman äänensä madaltuneen. Naiskäyttäjät ovat raportoineet myös testosteronin käytön aiheuttavan hypomanian kaltaisia vaikutuksia, kuten euforian ja itsevarmuuden lisääntymistä käytön aikana. [12, 20, 21, 22] 

Kuten miehillä, myös naisilla anabolisten steroidien käyttö vaimentaa hypotalamus-aivolisäke-gonadi-akselin toimintaa. Anabolisten steroidien käyttö vähentää luteinisoivan hormonin, follikkelia stimuloivan hormonin, progesteronin ja SHGB:n toimintaa naisilla. Seurauksena ovat muun muassa kuukautishäiriöt, munasarjojen toiminnan vaimentuminen ja hedelmättömyys. [18] 

Naiskäyttäjät saattavatkin käyttää tätä tietoa hyväkseen ja päätellä, tehoavatko heidän käyttämänsä anaboliset steroidit. Anabolisten steroidien käytön aikana on jopa toivottavaa, ettei kuukautisia tule, koska se on merkki siitä, että aineet tehoavat. Kuurin jälkeen kuitenkin toivotaan, että kuukautiset palaisivat, koska se on merkki siitä, että elimistön hormonitoiminta on palautunut. [20]

Naisten osalta tutkimusnäyttö sydän- ja verisuonihaitoista on miehiä vähäisempää. Naisilla ei välttämättä havaita kaikkia mieskäyttäjille tyypillisiä verenkuvamuutoksia (kuten hemoglobiinin tai hematokriitin nousua), mikä mahdollisesti selittyy pienemmillä anabolisten steroidien käyttöannoksilla. [23]

Joni Askola, TtM, Dopinglinkki

Video: Oheisella videolla tiivistetään artikkelissa esitettyä tietoa. Videolle on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

Lähteet

[1] Sagoe D, Molde H, Andreassen C, Torsheim T, Pallesen S. The global epidemiology of anabolic-androgenic steroid use: a meta-analysis and meta-regression analysis. Annals of Epidemiol. 2014; 24:383–398

[2] Sagoe D, Torsheim T, Molde H, Andreassen C, Pallesen S. Anabolic-androgenic steroid use in the Nordic countries: A meta-analysis and meta-regression analysis. Nord Stud Alcohol Drugs. 2015; 32:1

[3] Hakkarainen P, Karjalainen K, Ojajärvi A, Salasuo M. Huumausaineiden ja kuntodopingin käyttö ja niitä koskevat mielipiteet Suomessa vuonna 2014. Yhteiskuntapolitiikka 80 (2015):4

[4] Bermon S. Androgens and athletic performance of elite female athletes. Curr Opin Endocrinol Diabetes Obes. 2017;24(3):246–251

[5] Ip E, Barnett M, Tenerowicz M, Kim J, Wei H, Perry P. Women and anabolic steroids: An analysis of a dozen users. Clin J Sport Med. 2010; 20:475-481

[6] Angoorani H, Jalali M, Halabchi F. Anabolic-androgenic steroids and prohibited substances misuse among Iranian recreational female bodybuilders and its associated psycho-socio-demographic factors. Addict Health. 2018;10(4):216–222

[7] Börjesson A, Lehtihet M, Andersson A, Dahl M, Vicente V, Ericsson M, Ekström L. Studies of athlete biological passport biomarkers and clinical parameters in male and female users of anabolic androgenic steroids and other doping agents. Drug Test Anal. 2020;12(4):514–523

[8] Van Hout, Hearne E. Netnography of female use of the synthetic growth hormone CJC-1295: Pulses and Potions. Subs Use Misuse. 2016;51(1):73–84

[9] Abrahin O, Souza N, de Sousa E, Santos A, Bahrke M. Anabolic-androgenic steroid use among Brazilian women: an exploratory investigation. J Subst Use. 2016;22(3):246–252

[10] Börjesson A, Gårevik N, Dahl ML, Rane A, Ekström L. Recruitment to doping and help-seeking behavior of eight female AAS users. Subst Abuse Treat Prev Pol. 2016; 11:11

[11] Jespersen M. “Definitely not for women”: An online community’s reflections on women’s use of performance enhancing drugs in recreational sports. Teoksessa: Tolleneer J, Sterckx S, Bonte P. Athletic enhancement, human nature and ethics. Threats and opportunities of doping technologies. International library of ethics of law and the new medicine 52. 2012, s.201–218

[12] Gruber A, Pope Jr H. Psychiatric and medical effects of anabolic-androgenic steroid use in women. Psychother Psychosom. 2000; 69:19–26

[13] Havnes I, Jørstad M, Bjørnebekk A. Double trouble? A mixed methods study exploring experiences with combined use of anabolic-androgenic steroids and psychoactive substances among women. Performance Enhancement and Health. 2021;9(3):10019

[14] Committee on gynecologic practice. Performance enhancing anabolic steroid abuse in women. Committee opinion, The American College of Obstetricians and Gynecologists. Obstetrics & Gynecology. 2011:117;4

[15] Henning A, Andreasson J.” Ya, another lady starting a log!”: Women’s fitness doping and the gendered space of an online doping forum. Comm Sport. 2019:1-20

[16] HUS. Testosteroni, seerumista. huslab.fi, päivitetty 4.3.2022

[17] Huang G, Basaria S. Do anabolic-androgenic steroids have performance-enhancing effects in female athletes? Mol Cell Endocrinol. 2018; 464:56–64

[18] Sarikaya H, Peters C, Schulz T, Schönfelder, Michna H. 2007. Biomedical Side Effects of Doping. International Symposium Munich, Germany. “Harmonising the Knowledge About Biomedical Side Effects of Doping” -Project of the European Union

[19] Andreasson J, Henning A. Challenging hegemony through narrative: Centering women’s experiences and establishing a sis-science culture through a women-only doping forum. Comm Sport. 2021;1–22

[20] Havnes I, Jørstad M, Innerdal I, Bjørnebekk A. Anabolic-androgenic steroid use among women – A qualitative study on experiences of masculinizing, gonadal and sexual effects. Int J Drug Policy. 2020;102876

[21] Büttner A, Thieme D. Side effects of anabolic androgenic steroids: Pathological findings and structure-activity relationships. Handb Exp Pharmacol. 2010;(195):459–84

[22] Huang G, Pencina K, Coady J, Beleva Y, Bhasin S, Basaria S. Functional voice testing detects early changes in vocal pitch in women during testosterone administration. J Clin Endocrinol Metab. 2015;100(6):2254–60

[23] Vauhkonen P, Laajala T, Lindroos K, Mäyränpää M. Female doping: observations from a data lake study in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa, Finland. BMC Women’s Health. 2023:23-242

[24] Piatkowski T, Robertson J, Lamon S, Dunn M. Gendered perspectives on women’s anabolic-androgenic steroid (AAS) usage practices. Harm Reduction J. 2023:25

[25] Abrahin O, de Souza N, de Souza E, Sanots A, Bahrke M. Anabolic-androgenic steroid use among Brazilian women: an exploratory investigation. J Subst Use. 2017:22;3