Puhtaan liikunnan puolesta

Puhtaan liikunnan puolesta -toiminta jatkaa kasvuaan

Puhtaan liikunnan puolesta -toiminta (PLP) laajenee hyvää vauhtia, ja tällä hetkellä sitoumuksen on allekirjoittanut jo yhteensä 384 liikuntapaikkaa. Vuoden alusta lähtien toimintamalliin on liitetty mukaan myös kunnalliset liikuntapaikat, joita on kertynyt muutamien kuukausien aikana jo yli 40 kpl.

PLP-sitoumuksen ovat allekirjoittaneet Helsingin kaupunki, Oulun kaupunki, Jyväskylän kaupunki, Rauman kaupunki, Iisalmen kaupunki, Tornion kaupunki ja Sodankylän kunta.

suomi

Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläät aloittivat työnsä Dopinglinkissä

Tervetuloa uusille Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläille!

Saimme kunnian kouluttaa ja perehdyttää uusia työntekijöitä Dopinglinkille. Uudet Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläät (Anna, Mikko, Mirka ja Mareena) tulevat työskentelemään pääkaupunkiseudulla ja Oulussa sekä Jyväskylässä.

Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläät tulevat jalkautumaan muun muassa  kuntokeskuksiin ja erilaisiin liikuntatapahtumiin ympäri Suomea.

suomi

Kuuntele Puhtaan liikunnan puolesta -päivän sanomaa radiosta

Toista valtakunnallista Puhtaan liikunnan puolesta -päivää vietetään perjantaina 26.1.2018. Samalla juhlistetaan Dopinglinkin toiminnan kahdeksatta vuotta.  

Kuntodoping tarkoittaa kilpaurheilun ulkopuolista dopingaineiden käyttöä. Tutkimusten mukaan lähes prosentti suomalaisesta aikuisväestöstä on ainakin kerran elämänsä aikana käyttänyt dopingaineita. Aktiivisia kuntodopingin käyttäjiä arvioidaan olevan 10 000.

suomi

Sivut