Olet täällä

Ravintolisät

Treeniboosterit ovat lisäravinteita ja niillä on myyntilupa Suomessa eli ne ovat laillisia ja sen perusteella turvallisiksi arvioituja. Palautusjuoma ja treeniboosteri voivat olla hyödyllisiä harjoittelun tueksi, mutta monipuolista ruokavaliota ja riittävää lepoa ne eivät korvaa. Mikäli harjoittelu, lepo ja monipuolinen ruokavalio ovat kunnossa, voi palautusjuoma tuoda apua palautumiseen tai treeniboosteri lisätä jaksamista harjoittelun aikana. Edut ovat kuitenkin marginaalisia, kun ajatellaan kokonaisuutta. Sen vuoksi lisäravinteiden edut korostuvat enemmän huippu-urheilun puolella kuin tavallisten kuntoilijoiden joukossa.

Lisäravinteisiin liittyy kuitenkin tiettyjä seikkoja, joista olisi hyvä olla tietoinen. Useista niin sanotuista luonnollisista testosteroniboostereista ja pre-workout boostereista on löydetty aineita, joita ei ilmoiteta tuoteselosteessa. Eräissä tutkimuksissa näistä valmisteista on löydetty kiellettyjä aineita, muun muassa lääkeaineita, kuten piristeitä ja hormoneja tai hormonien esiasteita. Mainitsemasi treeniboosteri sisältää tuoteselosteen perusteella AMP-sitraattia, joka saattaa aiheuttaa terveysriskejä, mikäli ihminen kärsii esimerkiksi piilevästä sydänviasta. AMP-sitraatin muita haittavaikutuksia tunnetaan vielä huonosti. Kilpaurheilun puolella AMP-sitraatin kaltainen metyyliheksaaniamiini on aiheuttanut useita dopingkäryjä maailmanlaajuisesti. Näiden aineiden väitetään polttavan rasvaa ja parantavan treenitehoa, mutta todellinen vaikutus on todennäköisesti hyvin pieni. Terveydellinen riski voi joidenkin lisäravinteiden kohdalla olla suuri, ja saatu hyöty olematon.

Dopingaineita sisältävien lisäravinteiden myyntiä on vaikea kontrolloida, sillä se vaatisi suuret resurssit. Suomessa lisäravinteiden turvallisuudesta vastaa Ruokavirasto (ent. Evira). Lisäravinteita ostaessa kannattaakin olla tarkkana ja käyttää vain suomalaisia verkkokauppoja tai elintarvikekauppoja. On hyvä muistaa, että etenkin netin kautta tilattavat ulkomaalaiset lisäravinteet ovat usein lähes kaiken säätelyn ulottumattomissa. Ulkomaisilla nettisivuilla tuotteita kuitenkin markkinoidaan turvallisina, ja lupaukset tuotteen toimivuudesta ovat suuria. Yleisenä nyrkkisääntönä lisäravinteiden kohdalla voidaan pitää toteamusta, jos tuote toimii tai sen luvataan toimivan uskomattoman hyvin, se yleensä sisältää jotain mitä tuoteselosteessa ei kerrota.

Ravintolisien turvallisuutta on vaikea arvioida, sillä erilaisia ravintolisiä on markkinoilla paljon, eikä niitä kaikkia ole tutkittu kunnolla. Lisäksi erityisesti netissä on myynnissä ravintolisiä, joiden alkuperä voi olla epämääräinen. Tällaiset valmisteet saattavat sisältää mitä vain, esimerkiksi lääke- ja dopingaineita, vaikka niitä ei ole mainittu tuoteselosteessa. Tämä lisää terveysriskejä.

Ulkomailta tilatessa kannattaa myös huomioida, että lääkeaineita sisältäviin ravintolisiin sovelletaan samoja tuontirajoituksia kuin lääkkeisiin, vaikka ravintolisien tilaamista yksityiskäyttöön ei ole muuten rajoitettu. Varmista Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylläpitämästä luettelosta, että tuote ei sisällä näitä Suomessa lääkkeiksi luokiteltavia aineita.

Ravintolisän turvallisuudesta vastaa tuotteen valmistaja, maahantuoja tai muu vastaava. Jos tuotteen turvallisuus mietityttää, kannattaa ottaa ensin yhteyttä näihin tahoihin. Luontaiselintarvikkeista ja ravintolisistä lisätietoa antaa niitä valvova Ruokavirasto (ent. Evira), jonka sivuilta löytyy myös usein kysyttyjä kysymyksiä ravintolisistä.

Dopinglinkki.fi-palvelu on suunnattu kuntoilijoille, emmekä ota kantaa dopingtestaukseen ja muihin kilpaurheilijoiden dopingaineiden käyttöön liittyviin kysymyksiin. Niihin vastaa aina Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry: [email protected], p. 09 3481 2020.