Olet täällä

Ravintolisistä löydetty jälleen dopingaineita

10.11.2014 Riksidrottsförbundet

Ruotsalainen Riksidrottförbundet on lisännyt uuden tuotemerkin ylläpitämälleen listalle ravintolisistä, joista on löytynyt dopingaineita. Rage Insanity -niminen tuote aiheutti positiivisen dopingtestituloksen sisältämänsä kielletyn beta-metyylifenetyyliamiinin takia. Liitto on ylläpitänyt listaa vuodesta 2009 varoittaakseen käyttäjiä tuotteista, joiden sisältö ei vastaa ilmoitettua.

Liitto on huolissaan siitä, että listalle päätyneitä tuotteita löytyy edelleen markkinoilta joko eri nimisinä tai pienin sisältömuutoksin. He ovat havainneet, että kielletty aine on saatettu korvata toisella kielletyllä tai muuten terveydelle vaarallisella tuotteella. 

Liitto huomauttaa, että Ruotsissa ravintolisien valvonta on kuntakohtaista ja valvonta-aktiivisuudessa eri kuntien välillä saattaa olla suuria eroja. Kunnilla on mahdollisuus kieltää ravintolisien myynti vain omalla alueellaan.

Liiton julkaisemassa Antidopingnytt-uutiskirjeessä uutisoidaan myös Australiassa löytyneen kiellettyjä aineita useammasta ravintolisästä. Uutisen mukaan ravintolisien kasvavat markkinat ja tuotteiden valmistajien omavalvontaan luottava lainsäädäntö asettavatkin viranomaiset ongelman suhteen altavastaajan asemaan.

Lisää uusi kommentti