Terveellisen ikääntymisen lääkkeellistyminen: testosteronikorvaushoito

19.5.2022

Tutkimustiivistelmä. Tiivistelmän lopusta löydät linkin alkuperäiseen artikkeliin.

Nuoruus ja nuorekkuus ovat olleet tavoiteltavia arvoja läpi ihmiskunnan historian. Väestö kaikkialla maailmassa kuitenkin ikääntyy voimakkaasti ja ikääntyneempi väestörakenne tuo mukanaan kasautuvia terveysongelmia ja tarpeita uudenlaisille lääketieteellisille ja terveyspoliittisille ratkaisuille. Markkinat puolestaan vastaavat nuorekkuuden tavoittelun tarpeeseen luomalla kuluttajille jatkuvasti erilaisia keinoja hidastaa ikääntymistä ja sen vaikutuksia, sekä ylläpitää mahdollisimman hyvää terveydentilaa myös ikääntyessä. Vuonna 2021 julkaistun australialaistutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tämänhetkisiä terveellisen ikääntymisen määritelmiä, sekä sitä, vastaavatko esimerkiksi kaikki nykyiset lääkeaineita koskevat säännökset sellaisenaan ikääntyvän väestön mukana muuttuviin tarpeisiin. 

Testosteronikorvaushoito nyt

Niin sanottu ‘’anti-aging''-ilmiö näkyy myös joidenkin dopingaineiden käytön, kuten esimerkiksi testosteronin ja sen johdannaisten, kuten anabolisten steroidien (AAS), suosion kasvuna. Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan testosteronia saa ainoastaan lääkärin määräämällä reseptillä, joka perustuu lääketieteellisesti määriteltyihin mataliin testosteronitasoihin. On kuitenkin esitetty, että joillakin dopingaineiden kirjoon kuuluvilla aineilla, kuten testosteronilla, voisi oikein käytettyinä olla merkittävä rooli niin sanottuna preventiivisinä lääkevalmisteina. Tällaiset valmisteet voisivat ehkäistä ikääntyvien terveysongelmia ja siten vähentää ikääntyvän väestön mukana kasautuvia terveyskuluja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa testosteronikorvaushoidot ja -korvaushoitoklinikat ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi ja korvaushoidoilla pyritään esimerkiksi:  

- Hidastamaan ikääntymisen aiheuttamia fysiologisia muutoksia  
- Vähentämään ikääntymisen kosmeettisia seurauksia
- Parantamaan jaksamista arjessa 
- Ylläpitämään ja/tai kohottamaan libidoa 
- Lisäämään kokemusta nuoruudesta 

Myös lääketieteessä on yleisesti hyväksytty ajatus siitä, että riittävien testosteronitasojen ylläpitäminen on olennainen osa terveyttä ja hyvinvointia. Testosteronista saattaakin olla hyötyä sellaisten tekijöiden ehkäisemisessä, jotka tulevaisuudessa saattaisivat vaatia lääkärin hoitoa: näitä ovat esimerkiksi jaksamisen tai libidon heikkeneminen. Nykyisen, testosteronia koskevan lainsäädännön puitteissa jäävät nämä seikat kuitenkin huomiotta. 

Mahdollisia ratkaisuja

Tutkimuksen tavoitteena on herättää keskustelua myös siitä, millaisia tavoitteita lääketieteellä on nyt ja tulevaisuudessa ihmisen terveyden edistäjänä; lääketieteen uusien suuntauksien myötä myös lääkevalmisteita koskeva sääntely vaatisi myös lääkkeiden ja dopingaineiden oikeaoppisen käytön sekä lääkkeellisten interventioiden uudenlaista tarkastelua. 
Tutkimus esittelee kaksi, muuttuviin tarpeisiin vastaavaa ratkaisumallia: 

Lääketieteellisen mallin uudistaminen 

Uudistetussa mallissa testosteronikorvaushoidon määräämisen perusteena voisi olla optimaalisen terveydentilan ja hyvinvoinnin tukeminen ja tavoittelu ikääntyneillä. Uudistaminen vaatisi uudenlaisia arvioita ja määrittelyä siitä, mistä hyvä terveys vanhemmalla iällä koostuu sekä uudenlaisia mittareita siihen, joilla mitata ikääntyneen terveydentilaa. 

+ Testosteronin käytön hyödyt ikääntyneen terveydentilalle 
+ Mahdollisuus saada testosteronia luotettavasti ja turvallisesti 
- Rajanvedon ongelma: voidaanko testosteronia määrätä kosmeettisin ja/tai elämänlaadullisin perustein ikääntyville, mutta ei samoista syistä esimerkiksi kehonrakentajille tai urheilijoille? 
- Uuden, iän perusteella rajattavan mallin ulkopuolelle jäävät, samoista syistä testosteronikorvaushoitoa havittelevat ryhmät kääntyvät pimeän verkon puoleen hankkiakseen haluttua valmistetta. Pimeässä verkossa myytävät valmisteet ovat usein ali- tai yliannosteltuja, sisältävät tai ovat korvattu jollakin muulla aineella tai ne ovat tuotettu epähygieenisissä oloissa.  

Reseptivapaa ‘’Over The Counter’’ -malli 

Tämän mallin mukaan testosteroni olisi vapaasti saatavilla ilman reseptiä. 

+ Aineiden vapaa saatavuus mahdollistaisi saatavuuden ja laadun tehokkaan valvonnan, sillä pimeässä verkossa käytävän kaupan suosion uskottaisiin vähenevän merkittävästi. 
+ Ei lääketieteellisen mallin uudistamiseen liittyviä, eettisiä ja laillisia, korvaushoidon määräämistä ja annostelua koskevia ongelmia. 
- Riski väärinkäyttöön kasvaisi merkittävästi. 
- Väärinkäytön kasvun myötä kasvavat myös haitat. Tutkimuksissa on havaittu, että erityisesti anabolisia steroideja käyttävät nuoret miehet hakeutuvat avun piiriin hyvin heikosti. 
- Millaisia ikääntymistä ja ulkonäköä koskettavia ihanteita yhteiskunta viestisi vapauttamalla aiemmin laittomiksi dopingaineiksi luokiteltujen aineiden myynnin osittain ulkonäköperustein? 

Lopuksi

Jatkotutkimuksia testosteronikorvaushoidon turvallisuudesta, sen todellisesta tehosta terveellisen ikääntymisen tukijana ja ikääntymisvaikutusten hidastajana, sekä testosteronin käytön motiiveista tarvitaan edelleen. Vasta sitten, kun luotettavaa tutkimustietoa on riittävästi saatavilla, on mahdollista arvioida ovatko testosteronikorvaushoidon terveydelliset hyödyt niin merkittäviä, että ne voivat lopulta ylittää lainsäädännön uudistamiseen liittyvät eettiset ja lailliset ongelmat.

Dunn ym. The pharmaceuticalisation of 'healthy' ageing: Testosterone enhancement for longevity. International Journal of Drug Policy. 2021. Lue koko artikkeli täältä.

Lisää uusi kommentti