COVID-19-pandemian vaikutus anabolisten steroidien käyttöön ja harjoitteluun

22.4.2021

Tutkimustiivistelmä. Tiivistelmän lopusta löydät linkin alkuperäiseen julkaisuun.

Tutkijaryhmä selvitti, miten vallitseva COVID-19-pandemiatilanne on vaikuttanut anabolisia steroideja käyttävien miesvoimailijoiden elämään. COVID-19-tauti on aiheuttanut useita eri rajoituksia ja muutoksia ympäri maailmaa, muun muassa huume- ja lääkeaineiden jakelussa ja palveluiden, kuten kuntosalien aukioloissa.

Anabolisten steroidien raaka-aineita valmistetaan varsinkin Kiinassa ja Intiassa, eli maissa joihin COVID-19 on aiheuttanut paljon rajoituksia. Katkokset anabolisten steroidien toimitusketjuissa ovat siis hyvin todennäköisiä. Tästä saattaa seurata anabolisten steroidien käytön äkillinen loppuminen, josta voi seurata käyttäjälle vieroitusoireiden kaltaisia oireita (mm. masentuneisuus, väsymys, unihäiriöt, libidon heikkeneminen). Liikunnan taas tiedetään voivan aiheuttaa positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen. Kuntosalien kiinniolo hankaloittaa varsinkin voimaharjoittelun toteuttamista.

Tutkimuksen tavoite

Tutkijaryhmä halusi selvittää anabolisten steroidien saatavuuden katkosten ja harjoittelutaukojen yhteyttä mielenterveyteen anabolisten steroidien käyttäjien keskuudessa. Tutkijat asettivat hypoteeseiksi, että pandemia on vähentänyt harjoittelumääriä ja anabolisten steroidien käyttöä ja tästä seuraisi haittaa mielenterveydelle.

Tutkimusmenetelmät

237 Anabolisia steroideja käyttävää miesvoimailijaa 42 eri maasta vastasi sähköiseen kyselylomakkeeseen pandemian alussa (5/2020). 90 vastaajaa 20 eri maasta vastasi vielä jatkokyselyyn neljä kuukautta myöhemmin. Lomakkeessa kysyttiin muutoksia anabolisten steroidien käytössä, harjoittelussa ja mielenterveydessä ennen pandemiaa ja sen aikana.

Tulokset

Ensimmäisessä kyselyssä suurin osa vastanneista kertoi pandemian vaikuttaneen vähentävästi heidän anabolisten steroidien käyttöönsä (58 %) ja harjoitteluunsa (91 %).  Vähentynyt harjoittelumäärä lisäsi liiallista oman kehon tarkastelua ja mielialavaihtelua. Muutokset anabolisten steroidien annoksissa vaikuttivat ahdistuneisuuteen, unettomuuteen ja mielialavaihteluihin.

Neljän kuukauden päästä harjoittelumäärät ja anabolisten steroidien käyttö olivat edelleen vähäisempiä verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Erot olivat kuitenkin pienentyneet. Toisella kysymyskerralla 67 % vastaajista ilmoitti COVID-19-taudin aiheuttaneen vaikutuksia harjoitteluun ja 30 % anabolisten steroidien käyttöön. Anabolisten steroidien käyttöannokset olivat kuitenkin nousseet verrattuna ensimmäisen kyselyn aikaan.

Tilastollisten analyysien mukaan pandemian aiheuttamat muutokset harjoitteluun ja anabolisten steroidien käyttöön eivät kuitenkaan aiheuttaneet merkittäviä muutoksia koehenkilöiden mielenterveyteen.

Lopputulema

Tutkijoiden yhteenvedossa kerrotaan COVID-19-pandemian aiheuttaneen muutoksia anabolisia steroideja käyttävien voimailijoiden anabolisten steroidien käytössä ja harjoittelumäärissä. Tällä on ollut vaikutuksia heidän mielenterveyteensä, mutta vaikutukset eivät ole olleet pitkäaikaisia.

Carter B, Boardley I, van de Ven K. The impact of the COVID-19 pandemic on male strength athletes who use non-prescribed anabolic-androgenic steroids. Front Psychiatry. 2021; 12:636706. Lue koko artikkeli täältä.

Lisää uusi kommentti

Kohderyhmä: