Käytön yleisyys

Olet täällä

Dopingaineiden käytön yleisyys

Päivitetty 23.8.2019
 
Dopingin käytön yleisyys huippu-urheilun ulkopuolella on puhuttanut julkisuudessa aina 1990-luvun alusta lähtien. Tuolloin havainnot anabolisten steroidien käytöstä voimailijoiden keskuudessa sai erityisesti aiheesta kiinnostuneet lääkärit huolestumaan ja esittämään arviota ilmiön yleisyydestä. Kotimaisen tutkimustiedon puuttuessa referensseinä käytettiin kansainvälisiä, erityisesti Yhdysvalloissa tehtyjä, kyselyitä ja selvityksiä. Näistä arvioista sai alkunsa julkisuudessa usein näkyvä huolidiskurssi, jonka mukaan dopingin käytöstä huippu-urheilun ulkopuolella on tulossa kansanterveydellinen ongelma. [1]
 
Vuosituhannen taitteeseen saakka tutkimustietoa dopingin käytön yleisyydestä oli Suomessa niukalti saatavilla. Kyselytutkimuksissa kartoitettiin lähinnä käytön yleisyyttä erityisryhmissä, kuten vankien, varusmiesten ja opiskelijoiden keskuudessa. Julkaisemattoman kyselyn mukaan noin 1,5 prosenttia varusmiehistä ilmoitti vuonna 1993 käyttäneensä joskus anabolisia steroideja [2]. Vuonna 1996 julkaistu tutkimus osoitti, että käyttö korostuu vankipopulaatiossa [3]. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön vuonna 2004 julkaisemien tutkimustulosten mukaan hieman alla prosentti opiskelijoista oli joskus käyttänyt dopingaineita [4]. 
 
Vuonna 2000 toteutettu Terveys-2000 kyselyn myötä Suomessakin saatiin ensimmäisiä väestötason tutkimustuloksia dopingin käytön yleisyydestä huippu-urheilun ulkopuolella [5]. Tulosten mukaan noin yksi prosentti 18–29-vuotiaista oli joskus käyttänyt anabolisia hormoneja muuhun kuin lääketieteelliseen tarkoitukseen. Tämän ja aiempien kyselytutkimusten perusteella alkoi piirtyä kuva suomalaisesta anabolisten steroidien käyttäjästä. Käyttäjät olivat pääosin 18–40-vuotiaita miehiä. Naisten osuus käyttäjistä oli tuolloin ja on edelleen hyvin vähäinen.
 
Dopingin käytön yleisyyttä selvitettiin 00-luvulla lähinnä opiskelijoiden ja varusmiesten keskuudessa [6;7]. Tulosten mukaan käytön yleisyys vaikutti vakiintuneen noin yhden prosentin tasolle molemmissa populaatiossa. Kuva dopingin käytöstä huippu-urheilun ulkopuolella täsmentyi entisestään, kun Nuorten terveystapatutkimuksen aineistoilla toteutettu tutkimus osoitti, että vuosina 1991–2005 anabolisia steroideja oli kokeillut 0,3 prosenttia 12–18-vuotiaista nuorista [8]. Nuorten keskuudessa dopingin käyttö oli siis hyvin harvinaista. 
 
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla dopingin käytön yleisyys huippu-urheilun ulkopuolella nousi poliittiseksi huolenaiheeksi. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin esitti vuonna 2007 Turun Sanomien kolumnissa sekä opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa huolensa dopingin käytön yleistymisestä [9;10]. Ministeriön aloitteesta Nuorisotutkimusverkostossa käynnistettiin aiheesta vuonna 2009 tutkimushanke, jossa kartoitettiin käytön yleisyyden ohella syvällisemmin dopingin aineiden käyttökulttuuria huippu-urheilun ulkopuolella. 
 
Tutkimushanke julkaisi ensimmäisiä tuloksia dopingin käytön yleisyydestä vuoden 2009 Nuorisobarometrissä [11]. Tulosten mukaan 15–29-vuotiaista suomalaisista alle puoli prosenttia oli kokeillut joskus dopingaineita. Vuonna 2010 Nuorisotutkimusverkoston tutkimushanke toteutti osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) huumekyselyä ensimmäisen koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn dopingin käytön yleisyydestä. Dopingaineiksi kyselylomakkeella nimettiin testosteroni, anaboliset steroidit, kasvuhormoni, klenbuteroli ja efedriini. Kyselyyn vastanneista suomalaisista noin yksi prosentti kertoi käyttäneensä joskus elämänsä aikana jotain näistä dopingaineista [11]. Tulokset osoittivat, että käytön yleisyys oli Suomessa varsin alhaisella tasolla eikä poliittisella huolella ollut empiiristä perustaa.
 
Dopingin käytöstä kysyminen vakiintui vuoden 2010 jälkeen osaksi THL:n huumekyselyä. Tutkimus toistettiin vuosina 2014 ja 2018 [13;14]. Tutkimuksen dopingiin liittyvästä osasta vastasi Nuorisotutkimusverkosto. Kuten vuoden 2010 kyselyssä, myös vuosina 2014 ja 2018 noin yksi prosentti vastaajista kertoi käyttäneensä joskus elinaikanaan dopingaineita. Tulokset osoittivat dopingin käytön yleisyyden pysyneen läpi 2010-luvun samalla tasolla. 
 
Dopingin käytön yleisyys huippu-urheilun ulkopuolella nousee aika ajoin esiin mediassa ja politiikassa. Aihetta käsitellään poliittisilla foorumeilla myös muun muassa Euroopan unionissa. Näissä keskusteluissa esitetään usein väitteitä käytön leviämisestä ja yleistymisestä. Ainakaan Suomessa mikään luotettava indikaattori ei toistaiseksi viittaa käytön yleistymiseen. 
 

Mikko Salasuo
Vastaava tutkija
Nuorisotutkimusverkosto

[1] Salasuo, M. & Piispa, M. (2012) Kuntodoping – näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella. Helsinki. Nuorisotutkimusverkosto, Tiede-julkaisusarja. (Saatavana avoimesti verkosta: https://docplayer.fi/68297489-Nuorisotutkimusverkosto.html)
 
[2] Seppälä, T. (2012) Anabolisten aineiden väärinkäyttö. http://www.antidoping.fi/view.cfm?page=2C4C2739-807B-496C-9C1C-BB59AA0E1F9F (Viitattu 7.2.2012).
 
[3] Korte, T., Pykäläinen, J., Lillsunde, P., & Seppälä (1996) Huumausaineita ja rauhoittavia lääkkeitä käytetään runsaasti vankiloissa. Kansanterveys-lehti 10/1996, 9–10.
 
[4] Kunttu & Huttunen (2004) Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004. Helsinki: YTHS, tutkimuksia 40.
 
[5] Pirkola, S. & Seppälä, T. (2005) Huumausaineiden ja anabolisten hormonien käyttö. Teoksessa Koskinen, Kestilä, Martelin & Aromaa (toim.) Nuorten aikuisten terveys. Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset 18–29-vuotiaiden terveydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Helsinki: Kansanterveyslaitos, julkaisuja B7/2005, 65–70.
 
[6] Kunttu, K. & Huttunen, T. (2008) Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 45.
 
[7] Mattila, V., Rimpelä, A., Jormanainen, V., Sahi, T. & Pihlajamäki, H. (2010) Anabolic-androgenic steroid use among young Finnish males. Scandinavian Journal of Medicine and Science 20:2, 330.
 
[8] Mattila, V., Parkkari, J., Laakso, L., Pihlajamäki, H. & Rimpelä, A. (2009) Use of dietary supplements and anabolic-androgenic steroids among Finnish adolescents in 1991–2005. European Journal of Public Health 20:3, 306–311.
 
[9] Wallin, S. (2007): Dopingista kansantauti? Turun Sanomat, kolumni. 26.9.2007.
 
[10] Wallin, S. (2007) Dopingista kansantauti? Opetusministeriön tiedote 26.9.2007. Http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2007/09/Wallin_doping.html?lang=fi. (Viitattu 12.12.2009.) 
 
[11] Myllyniemi, S. (2009) Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 92.
 
[12] Hakkarainen, Metso & Salasuo (2011) Hamppuikäpolvi, sekakäyttö ja doping. Vuoden 2010 huumekyselyn tuloksia. Yhteiskuntapolitiikka 76:4, 397–412.
 
[13] Hakkarainen, P., Karjalainen, K., Ojajärvi, A. & Salasuo, M. (2014) Huumausaineiden ja kuntodopingin käyttö ja niitä koskevat mielipiteet Suomessa vuonna 2014. Yhteiskuntapolitiikka, 80:4, 319-333.
 
[14] Hakkarainen, P. & Karjalainen, K. & Salasuo, M. (2019) Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet 2018. Helsinki: THL – Tilastoraportti 2/2019. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137660/Suomalaisten_huumeid... (Viitattu 20.8.2019).


Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?
Ääniä yhteensä 1389

Lisää uusi kommentti